Johan on ollut hiljasta tällä rintamalla, mutta nyt sitten toimintaa SENKIN edestä.
Ensin alkuun vähän meidän tokoiluista :D
Kaislan ja Saran paikallamakuu |
Sitten vähän viimeisimmästä mätsäristä joka mitä ilmeisimmin tämän "kauden" viimeinen. Oma seuramme TPH järjesti yhteistyössä Rautia K-maatalouden kanssa mätsärin. Niin pakkohan sinne oli osallistua ja tällä kertaa myös Nori pääsi mukaan, oli kiva pitkästä aikaa käydä senkin kanssa kehässä pyörähtämässä <3 Se on vaan NIIN taitava. Haasteita antoi mm. se kun piti olla kahden koiran kanssa SAMAAN AIKAAN kehässä + se että mun kengistä puuttu nastat ja kehä oli hippasen liukast mutta tämähän ei meitä haitannut. Nori ja Sara saivat molemmat arvosanan 8. Molemmilla esiintyminen(?) ja yhteistyö ERI ja ulkonäkö HYVÄ. Noria ei tänään onni suosinut sijoittumisissa, mutta Sara oli huikeasti 3/21 ylepä saan olla tytöstäni. Kaisla oli mammasa kanssa myöskin mukana ja tekivät kyllä hatun noston arvoisen suorituksen. Kaisla joka yleensä lentää aina sinisellä nauhalla ulos sijoittumatta oli tänään 2/21. Aivan mahtavaa! Palkinnot olivat ihan OK, vähän jotain jännempääkin olisi voinut olla. Ja jälleen muutama kuva :D
Nori kehässä, hampaiden tsekkausta. |
Vähän liikkeitä <3 |
Ja sitte seistään. |
Ja saran liike kuva, "Hei me lennetään!" |
Nori seisoo upeasti, tässä sen näkee mitä hyötyä siitä on kun ihan kirppuna alottaa seisottamaan! Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa <3 |
Ja tässä toinen upeesti seisova! Tosin esittäjä opinut vuoden sisään seisottamaan afgaania :D |
Ja sit taas vedetää vähän rallia :D
Lion |
Rakastan <3 |
24.11.-12: Santtu Stenbergin agilitykoulutus
9.12.-12: Möllitoko koe
18.12.-12: Möllitoko koe
Nuo kaksi viimeistä tarkottaa siis sitä että nyt tokoilusta tehdään SUPER KIVAA ja vähän oikeesti treenataankin, mutta jos ei tokoilu oo SUPER KIVAA niin mehän nolataan ihan totaalisesti ittemme. Tosin luulen että tehdään se silti vaikka meillä oiskin super kivaa :D Mutta pakko sinne joskus on mennä ja mennään asenteella se mikä ei ota ei annakkaan. Menee miten menee kuhan meillä on kivaa :D Tästä se lähtee!
Sara päätti kiusallaan alottaa torstaina juoksut!
Tässä kaikki tällä kertaa, seuraavaa postausta VIIMEISTÄÄN sitten tuosta agility koulutuksesta. Sitä odotan innolla :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti